A/N: mä halusin kirjottaa jotain tosi symppistä, jotain tosi paineetonta, jotain tosi juonetonta. Olkaa hyvä. EDIT: mielipiteet olis suuupperkivoja! sydän
Abigail istuu metrossa, muovimaiset nappikuulokkeet korvissaan, kuuntelematta kuitenkaan musiikinkaltaista, antaen ilman olla muovailuvahana ilmassa. Vastapäätä häntä istuu poika jolla on nappisilmät ja sotkuinen, pikkaisen kihara tukka, sekä ohuita pisamia, laikkuja kasvoissa. Pojan kuulokkeista huutaa tänään Nirvana. Eilen sieltä huusi Nirvana. Ja sitäkin edellisenä.
Vaaleatukkainen ei tiedä, kuka Abigail on. Eikä Abigail tiedä, kuka vaaleatukkainen on. Ilmassa on tuttu katku niinkuin jokaisena aamuna on ollut. Ja kaikkina aamuina Abigailin syvänsiniset silmät ovat haalineet lisää merta niiden väriin tuosta matalastatuksisesta, lattiaa tapittavasta pojasta, jonka kasvot ovat lumonneet tavanomaisen brittiläistytön kalanruottoletteineen täysin. Abigail on miettinyt juttelemista pojalle jo muutamina aamuina, kun he molemmat ovat istuneet saman verran matkaa Liverpoolin kaduilta Notting Hill Gaten asemalle asti.
”Moi”, Abigail aloittaa, ääni särisee kuin radiotaajuus olisi hukassa. Poika ei kuule. Musiikki pauhaa pauhaa pauhaa, soittaa rytmiä ja elää omaa elämäänsä kaukana Abigailista. ”Hei...”
Maanalainen pysähtyy ja lauma juttelevia teinityttöjä astuu metroon. He katselevat ympärilleen, luovat vaaleiden tukkapehkojensa takaa salaisia katseita Abigailiin, nössö, luuseri, äidintyttö. Meikatut kasvot katoavat toiseen päähän vaunua ja iloinen pulputus eilisistä juhlista täyttää koko vaunun ikävällä tunteella, aavistuksella ja sumulla. Hyvä on, minä odotan, että he häipyvät, Abigail ajattelee.
Sankka joukko tyttöjä jää pois Bondinkadulla ja Abigail olettaa, että hänellä on vielä aikaa. Vaunu on aamun väsyneistä silmistä autio ja hän avaa taas suunsa puheeseen, hakee pojan katsetta. Juuri, kun hän on aloittamassa, metro värähtää kummallisesti ja heittää tyttöä aavistuksen vasemmalle päin. Ovet aukeavat humisten ja poika jääkin yhtä asemaa aikaisemmin pois kyydistä. Ei voi olla todellista, ajatukset Abigailin päässä eivät enää tiedä mihin asettua ja hän ponkaisee pystyyn ja lähtee seuraamaan poikaa.
Hän erottaa ylisuuren punaisen hupparin kaukaa, eivätkä melkein ksäiin lahonneet tennistossutkaan petä kesken kaiken. Hän juoksee, tuo poika viipeltää niin kovaa vauhtia, kovaa, kovaa, kovaa, aivan kuin pakenisi. Lopulta punaisuus kaikkoaa ja ihmiset vain tuijottavat tyttöä, jonka kalanruotoletti on vino ja jonka tennarit lahoavat ja jonka kasvot vääntyvät haikeaan ilmeeseen, luopumiseen.
Seuraavana päivänä nappikuulokkeet soittavat surullista musiikkia, kun siinä ei ole ketään. Poikaa ei ole näkynyt moniin päiviin ja matkat Abigail taittaa yksin, seuranaan vain maanalaisen ominaishumina ja ohut musiikinvirta kuulokkeista. Hän miettii, mihin poika hävisi, muttei ehkä koskaan tule saamaan vastausta. Kotonakin levinneen ripsivärin katku houkuttelee linnut ikkunan taakse ja äidin huolestuneet kasvot ovelle. Rakastin sinua, vaikken tiennyt edes nimeäsi.
Niin kuin silmä silmästä, päivä päivästä. Eräänä kauniina päivänä Abigail saapuu taas aamuiseen utumetroon, hyppää siihen kassi heilahtaen ja toteaa, ettei ole yksin. Nirvanapoika. Nyt hän kasaa itsensä, hengähtää ja ujosti koskettaa tuota käsivarteen. Pojan katse – nappisilmät, aavistuksen kihara tukka, kaikki on siinä hänen edessään.
”Moi”, Abigail sanoo ja istuu poikaa vastapäätä. ”Sua ei ole näkynytkään pitkään aikaan.”
”Ikävöitkö?” poika kysyy ja nauraa niin, että Abigail ajattelee kuuntelevansa maailman kauneinta ääntä.
”En... tiedä. Ihmettelin vain. Olen pitkään halunnut jutella sinulle.”
”Miksi? Mikä minussa on niin erikoista?”
”Olet... niin söpö.”
”Kiittäisin jos voisin, mutta hukuin jo silmiisi”, poika sanoi, eikä lainkaan tekopyhästi, vaan täysin aidosti, aivan kuin hän olisi tehnyt tätä aina.
Vaikka Nirvanapojan ja kalanruotolettitytön ystävää syvemmästä ei koskaan tullutkaan mitään, Abigail ei koskaan saattanut unohtaa heidän suudelmaansa siinä sumusta sokeutuneessa metrovaunussa, siinä olivat vain he kaksi ja viinimarjamehua huulilla.
